
Caramel sai alkunsa hyvin myöhään vuoden 2009 lokakuussa. Syysloma oli juuri alkanut ja minulla ei ollut mitään tekemistä ja aloin ikävöimään virtuaalikenneleitä, jotka olivat minulle tuttuja parin vuoden takaa. Tutkiskelin ensin pari kenneliä läpikotaisin päästäkseni jyvälle näihin "nykyajan" kenneleihin ja helpotuksekseni ne eivät ole muuttuneet sen parin vuoden aikana yhtään. Kaikki käytännöt ovat yhä samoja, ehkä ulkoasut ovat vähän muuttuneet niiltä ajoilta, mutta sille nyt ei voi mitään, että ns. muoti muuttuu.
Caramelin asukkaille otetaan jokaiselle oma henkilökohtainen hoitaja, jonka tehtävänä on luonnollisesti pitää huolta hoidokistaan. Lisää hoitajista löytyy toiminta linkistä.
Caramel lähinnä kasvattaa erilaisia koiria, eikä mitään tiettyä rotua. Caramel siis keskittyy lähinnä koirien kasvattamiseen ja kouluttamiseen kuin kilpailuihin. Niitäkin yritän järjestää ihan vain hoitajien iloksi aina silloin tällöin, mutta ennemmin minä kasvatan ja koulutan koiriani, kun pistän ne tekemään temppuja ison yleisön edessä yhden ruusukkeen takia.
Toivotan kaikille oikein antoisia hetkiä Caramelin koirien kanssa!
-Hope-